Posted in Pesukonevanutus, Vanhasta uutta on Oct 29th, 2009
Viimeinkin on meidänkin koivuista alkaneet lehdet tippua ja pientä vesakon siistintää on tehty isompien koivujen kaatoa odotellessa. Olen vääntänyt ahkerasti risua ja tehnyt ensimmäiset havukranssit melkein vuoden tauon jälkeen.
Havukranssien teko käy ranteiden ja sormien päälle risutöitä enemmän, joten sidontapuuhien välissä otin käsittelyyn tämän liian kuumaan pesuun joutuneen villapiponi. Koska pipo ei enää mahtunut kenellekään, [...]
Read Full Post »
Posted in Neulonta, Pesukonevanutus on Oct 6th, 2009
Minäkin haksahdin tähän nättiin ja pehmoiseen lankaan. En ensin ajatellut lapasia, mutta kun sitten luin, että tämäkin huopuu niin täytyihän tästä lapaset tehdä.
Seuraavaksi tulikin sitten tenkkapoo, kun googletin ja luin monien huonoista vanutuskokemuksista tämän langan kanssa. Ajattelin, että kokeilen kuitenkin. On tässä sen verran monet lapaset meidän pesukoneessa suht onnistuneesti röykytetty.
Malli: peruslapaset
Lanka: Novita Puro, Jäätynyt [...]
Read Full Post »
Sammakkomorsiankin haluaa kunnioittaa hääperinteitä ja pukee ylleen jotain lainattua ja jotain sinistä.
Sukkanauhan lisäksi tällä Huopasesta neulotulla ja pesukoneessa vanutetulla morsiamella on hääasunaan helmet ja pieni huntukoriste.
Sulhanen puolestaan luottaa komeaan ulkomuotoonsa ja on pukeutunut pelkistetysti ruskeaan satiinirusettiin.
Tuleva yhteiselo taitaa hieman jännityttää, sillä hieman mietteliäs on molempien ilme.
Pariskunta lupaa rakastaa toisiaan myötä- ja vastamäissä kunnes kuolema [...]
Read Full Post »