Feed on
Posts
Comments

Category Archive for 'Neulonta'

Kuvassa on kaksi kirpputorilta ostamaani puuvillaneuletta. Kumpikin paita on minulle pikkuisen liian pieni ja tuntuu päällä ahdistavalta, vähän kuin olisi jokin haarniska päällä. Siispä…

Ensimmäinen vaihe jäi kuvaamatta, mutta sovittamalla isoa tyynyä tuonne sisälle päädyin kaventamaan paitaa pari senttiä molemmista reunoista.
Tässä kuvassa on jo ensimmäinen reuna suoristettu ja toinen ompelulinja merkittynä. Sisälle tuleva tyyny (50 x [...]

Read Full Post »

Baktus ja MarioMyssy

Viime keväänä pesin talvivaatteita ja merinovillainen ostopiponi meni vahingossa väärään koneelliseen. Arvaatte varmaan, ettei tuosta ole enää pään lämmikkeeksi.
Pipopulassani tein ensin virkkaamalla perustylsän läppäpipon. Lankana käytin vintiltä keskeneräisestä kutimesta löytämääni lähes 20 vuotta vanhaa lankaa. Ilmeisesti olin joskus aloittanut säärystimen neulomista, mutta into oli lopahtanut ensimmäiseen kymmeneen senttiin. Lanka oli ruskeaa, lenkkimäistä sekoitelankaa ja otin [...]

Read Full Post »

Puro -lapaset

Minäkin haksahdin tähän nättiin ja pehmoiseen lankaan. En ensin ajatellut lapasia, mutta kun sitten luin, että tämäkin huopuu niin täytyihän tästä lapaset tehdä.
Seuraavaksi tulikin sitten tenkkapoo, kun googletin ja luin monien huonoista vanutuskokemuksista tämän langan kanssa. Ajattelin, että kokeilen kuitenkin. On tässä sen verran monet lapaset meidän pesukoneessa suht onnistuneesti röykytetty.

Malli: peruslapaset
Lanka: Novita Puro, Jäätynyt [...]

Read Full Post »

Next »