Category Archives: Yleinen

Tervetuloa uusi vuosi

Meillä on uusi uljas vuosi 2009, vastasyntynyt ja vain reilu kaksi tuntia vanha. En ole miettinyt uudenvuodenlupauksia. Tinat jätettiin valamatta osin sen vuoksi, ettei tinakauhaa löytynyt (taaskaan, vaikka sen niin hyvään paikkaan kätkin) ja osin sen vuoksi, että ongelmajätettä on maailmassa jo ihan tarpeeksi. Tinakenkiä kyllä oli, mutta nehän on ihan kauniita kenkinäkin. Sananen uudenvuodenlupauksista. En ole yleensä suuria lupaillut, mutta viime uutena vuonna tein yhden lupauksen ja sen pidin (=perustin toiminimen). Tunnen jo itseni niin hyvin, ettei ehkä kannata luvata aloittaa aktiivista liikuntaharrastusta ;) En tupakoi, joten en voi luvata sen lopettamistakaan. Tipattomalle voisi kyllä jäädä. Ehkä on paras, … Continue reading

Posted in Yleinen | 16 Comments

Hienosäätöä

Vesisateen vihmoessa tuli sellainen olo, että blogikin kaipaa hieman syksyisempää ilmettä. Blogilista haistanee muutokseni, joten siksi kirjoitan tähän nyt muutaman rivin vaikkeivat ne varsinaisia käsityökuulumisia olekaan. Kirkasvalolaite on kaivettu pöydän päälle ja sen valossa onkin mukava puuhastella. Sen virran ylimääräistä virtaa sain siitä välittömästi, että jaksoin siivota ja pestä jääkaapin. Nyt täytyisi jaksaa pestä muutama ikkunaväli, että saisi tuplalasit takaisin paikoilleen. Kylmähän tässä alkaa nurkista sisälle hiipimään, mutta onneksi on edes yhdessä huoneessa vielä kakluuni. Nyt imuri soimaan ja sitten sateeseen puunhakuun. Mukavaa pikkulauantaita kaikille.

Posted in Yleinen | 2 Comments

Blogin rukkausta

Päivittelin ja laitoin taas päälle blogiin lisättyjä plugin -lisäosia ja vaihdoin kokeeksi myös editoria. Blogin taannnoisessa päivityksessä hyytyi myös osa osa kuviin liittyvistä toiminnoista, joten kokeilen nyt toimivatko ne tällä editorilla. Eli tämän tekstin tulisi tulla vasemmalla olevan kuvan oikealle puolelle. Saapas nähdä tuleeko… Kuvassa on risutuoli elokuun alussa. Kovin hitaasti on tänä kesänä nuo tuoksuherneet kasvaneet, kun en niitä ehtinyt esikasvattelemaan. Kesäharso onneksi sentään kukkii petunian kanssa. Sammakko-ohjeen latauskin onnistuu taas, mutta galluppia en ole vielä onnistunut löytämään ja  taikomaan takaisin. Eipä tällä kertaa muuta kuin hyvää yötä.

Posted in Pihakoristeet, Yleinen | 4 Comments