Sisustusoksakimppu

Risutyörintamalla on viime aikoina ollut hiljaista. Hankin lainapeitteenkin työtilan (=yleensä keittiö) lattian suojaamiseen ja siivousta helpottamaan, mutta silti oksakasat odottavat tekijäänsä. Suunnitelmissa on pitkään ollut makuuhuoneeseen sängynpäätyseinälle jotain, mutta mitä? Olohuoneessakin on yksi tylsä, pimeä seinä television takana, minne täytyisi keksiä jokin risuraanu.

Yksi kimppu vadelmanvarsia sensijaan pääsi taannoin sisätiloihin. Parilla narunpätkällä solmittuna siitä tuli ihan mukiinmenevä sisustusoksakimppu. Jos joku kiinnittää huomiota kaakeliuunin edestä puuttuvaan peltiin, niin sellainenkin kyllä löytyy, mutta on tällähetkellä vintillä. Uuni ei ole varaava, eikä sitä ole paljon lasten ollessa pieniä käytetty. Lisäksi siitä tulee pellien sulkemisen jälkeen epämiellyttävä haju, vaikka pesä olisi jo ihan mustakin. Tuo sali tai nykyisessä käytössään kai olohuone, on tämän talon ainoa huone, mikä on vielä oston jälkeisessä kunnossa (ei alkuperäiskunnossa, vaan noin 1960-70 luvun asussaan). Se on kuitenkin suht inhimillinen noine raitatapeitteineen ja naarmuisine parketteineen, eikä siksi ole ihan kiireellisyyslistan kärkipäässä.

Vadelmanvarret nipulla

This entry was posted in Kodin koristeet, Luonnonmateriaalit, Muut. Bookmark the permalink.

4 Responses to Sisustusoksakimppu

  1. Minna says:

    Kivalta näyttää tuo ‘alkuperäinenkin’ olohuone! Ja mukava on, että sieltä löytyy ihana puulattia! Meillä oli neljässä huoneessa ‘alkuperäisenä’ halpaa laminaattia, jotka on tarkoitus kaikki vaihtaa pois. Yksi huone on jo ok ja kaksi lattiaa menee vaihtoon nyt tämänhetkisen remontin yhteydessä. Meidän mielestä vanha keittiö ja kaikki sisustus siellä on ollut ok tähän asti. Mutta nyt kun on aloitettu remontti ja kaikki menee vaihtoon niin tuntuu siltä, että se meidän vanha keittiö oli aivan kamala. Yäk.

    Ja kiva on myös tuo risukimppu ihan pelkästään. Mulla on myös tuvassa paljas risukimppu (sellainen hapsottava, ylhäältä sidottu) isossa lasipurkissa ollut koristeena kohta neljä vuotta. Tänä keväänä se menee kyllä vaihtoon! Olen sitä käyttänyt aina keväisin suihkussa, että olen saanut pahimmat pölyt pois. Hyvin se on sen kestänyt kun ei siinä kerta muita koristeita ole.

    Kaunis on myös tuo tulppaanikimpusta tehty koriste :O) Harmi, ettei ole kovin pitkäikäinen.

    Ja jotain muutakin mun piti kommentoida, mutta unohtui kun mies kävi tossa äsken puseroaan esittelemässä. Höh. No, onhan tässäkin jo teksitä tarpeeksi :)

  2. Alma says:

    Harmoonista :)

  3. Hannele says:

    Hieno, trumpettienkelikin, minä vaan en raski ottaa vähiä vadelmiani..

  4. risulintu says:

    Täältä kyllä piisaisi villivadelman varsia. Ne kun eivät juuri marjokaan, mutta muuten rehoittavat liikaakin ;)