Halaushaaste (ja vanhoja sydänaskarteluja)

Villavarpuselta sain jo hetki sitten virtuaalihalauksen. Kiitos. Hali piristää aina. Ja varsinkin silloin kun on sen tarpeessa. Muutenkin halaamisella saattaa olla jopa terveydellisiä hyötyjä :)

Olen varmaan monen blogaajan mielestä ilonpilaaja, koska en liitä tähän niitä meemissä olevia kuvia, koska kuvissa lienee tekijänoikeuksien alaisia kuvia ja animaatioita. Voin olla toki väärässäkin, ja että kyseisien kuvien käyttöön on lupa, mutta hiukan sitä epäilen. Toisaalta sama juttu koskee tietysti myös meemin tekstejä. Joku nekin on keksinyt, mutta hän on tietysti antanut kopioimiselle myös luvan, koska kerran on kehoittanut meemiä jatkamaan.

Tiedän, että linkin lisääminen netistä löytyvään kuvaan on sallitua ja yleisesti hyväksttävää, mutta muun kuin oman kuvan, nettisivun tms upottaminen eli lisääminen osaksi omaa postausta, foorumiviestiä tai nettisivua on luvanvaraista toimintaa. Ja kun lisää linkin, niin olisi hyvä selvyyden ja toisen kuvaa/työtä kunnioittavan asenteen (moraalinen oikeus) vuoksi vielä ilmoittaa kenen kuvaan, nettisivuun jne linkittää eikä vain mainita, että joku kiva juttu on tässä tai täällä.

Välitän kiitokseni ja halit eteenpäin itse ottamillani kuvilla ja omin sanoin, jonka tekijänoikeudet varmasti omistan. En myöskään käy nyt “halailemassta” teitä blogeissanne, vaan välitän halit eteenpäin näillä sydämellisillä kuvilla. Halauskuvia kun ei juurikan ole, mutta sydämiä riittää. Nappaa itsellesi hali tästä :)

Sinua on juuri halattu!

Ja ihan kunnolla onkin rutistettu. Huomasitko?

Eipäs karata mihinkään, sillä nyt halataan :)

Halaa ystäviäsi ja vihamiehiäsi, halaa ihan kaikkia!

Ehkä jopa maailma paranee piirun verran halaamalla?

Ainakin siitä tulee hyvä olo, vai mitä?

Eikä hyvää oloa voi olla koskaan liikaa.

Yksi halaus voi kirkastaa synkimmänkin päivän.

Halataan siis kun tavataan.

Ps. Nettipuodissa on nyt Ystävälle -tuoteryhmän tuotteet -10% ystävänpäivään saakka.

This entry was posted in Haasteet, Tekijänoikeuksista. Bookmark the permalink.

17 Responses to Halaushaaste (ja vanhoja sydänaskarteluja)

  1. Kaijaleena says:

    Pikkusen paasasit ja kävin katsomassa mistä on kyse. Olet oikeassa, kyseiset kuvat eivät olleet alkuperäisen viestin lähettäjän omia, joten paasauksesi oli paikallaan.
    Muutenkin olen miettinyt noita ketjujuttuja. Ei niitä toisaalta haluaisi jatkaa, mutta ei myöskään haluaisi olla lähettäjälle epäkohtelias ja tuntuuhan se mukavalta, että hän on juuri valinnut minut.
    Mutta sinun halauksesi otin vastaan ja puristan samalla sinua oikein paljon!

  2. risulintu says:

    Kaijaleena: myönnetään, että taisi tulla hiukan paasattua ;) Mutta ikävä tosiasia on, että tuota tekijänoikeuksien tallaamista näkee niin paljon, niin joskus tekee mieli vähän älähtää. Tiedä sitten onko siitä mitään hyötyä..

    Mitä sitten meemeihin tulee, niin minäkään en kovin meemi-myönteinen (itseasiassa tuo meemi sanakin jo hieman ärsyttää), mutta sellaiset haasteet missä kehoitetaan kertomaan jostain omin sanoin ja kuvin ovat tietenkin ihan ok. Ja kyllä tämä halaushaastekin on ideana oikein hyvä ja tarpeellinen. Hienoa, että hyvätkin asiat leviävät netissä. Kunhan vain muistetaan käyttää omaa materiaalia.

    Entisenä IT-ihmisenä kammoksun myös viestejä tai ketjukirjeitä, joissa kehoitetaan lähettämään jokin viesti mahdollismman monelle ja mahdollisimman äkkiä.. ja samalla jumittamaan sähköpostipalvelin.

    Mukavaa viikonlopun odotusta! Pakkastakin on vielä luvassa, eli voimme nauttia talvesta täysin siemauksin. Askarrelkaa vaikka jääkoristeita. Vinkeistäkin on kerrottu pari postausta aikaisemmin.

  3. Inkivääri says:

    Netissä on kyllä pilvin pimein kuvasivustoja, joiden kuvat ovat ilmaiseksi vapaasti käytettävissä ja minusta tuonkin haliviestin kuvat ovat kaikki sellaisia…

    Sinulla on kyllä täällä paljon ihanammat halikuvat, rutistukset sinulle:)

  4. risulintu says:

    Kiitos halista Inkivääri :) Muista kuvista en osaa varmaksi sanoa, mutta se NallePuh ei kuitenkaan oikein vaikuttaisi ihan “vapaalta riistalta”.

    Ja lisään nyt vielä senkin, että tämän postauksen tarkoitus oli vain herättää ajatuksia tästä aiheesta.

  5. Vuokko says:

    Aiheellinen muistutus meille jokaiselle. Itsekin kovin karsastan näitä meemejä, blogitunnustukset on asia erikseen, niinkuin itsekin totesit. Olen omalla kohdallani tehnyt sen päätöksen, etten meemeihin ja haasteisiin vastaa, paitsi jos aihe on sellainen, joka inspiroi kirjoittamaan. Halipostauskin tuntuu teennäiseltä, kun samat kuvat on joka blogissa. Onneksi on ihmisiä, jotka tekevät poikkeuksia. Tätä sinun halipostausta oli oikein ilo lukea, “siitä hyvästä” saat virtuaalihalauksen minultakin :)

  6. Pajupirtti says:

    Hagii myös minulta.Ei siinä mitään anna tulla vaan kaikki opetukset.
    Itsekin olen miettinyt näitä “eteenpäinjuttuja” ja laita sitä ja tätä,
    kehotuksia, keitä ne oikein palvelee.Kivahan niitä on lukea ja joskus laittaa eteenkin päin mutta välillä tuntuu, että niitä tulvii korvista ja
    silmistä ihan liikaakin.
    Vielä vihreänä blogaajana ajattelin, onko sitä tullut tehtyä jotain laitonta kun itsekin on vasta oppinut linkityksen.Toivottavasti en ole tehnyt virheitä kovin paljon.Välillä tuntuu ,että kaikki lähtee lapasesta kun ei jotain osaa ja kuitenkin haluaisi.
    Piristävää viikonloppua Sinulle.

  7. kesän lapsi says:

    Kiitos halista ja sydämellinen hali minulta sinulle! ;O)

  8. SariHannele says:

    Kiitos ihanien kuvien siivittämistä
    haleista :) ja halit takaisin!
    Toivottavasti sairastelut jo helpottaneet..

    “Paasaat” asiaa :)!

  9. Tiitsa says:

    Kiitos haleista ja asiaa puhut.
    Noissa animoiduissa ja muissakin ns. vapaan riistan kuvissa piilee myös tietoturvapeikko. Kuvissa joita ladataan netistä, saattaa, olla upotettuna erinäisiä haitta- ja vakoiluohjelmiakin.

  10. risulintu says:

    Kiitos, että ymmärsitte yskän (ja kirjoitusvirheetkin).

    Pitäisiköhän näistä tekijänoikeusasioista tehdä oma meeminsä ;) jotta tieto tavoittaisi kaikki? ;D Uskon, että moni nimittäin kopioi kuvia blogiinsa ihan vilpittömin mielin edes tietämättä tekevänsä väärin.

  11. Niksu says:

    Voi laitoin tuon aikaisemman haliviestin blogiini sen kummemmin miettimättä. Nyt harmittaa :(

    Mua oikkeen nyt jäläkkeen päin naurattaa kun kysyin sulta luvan sen tontun kopioimiseen joulun alla. Vaikka kuinka kahtoisin tonttuani en näe niissä mittään samaa.

    Se on tosiaan totta että villa alkaa elää käsissä ja muuntuu omanlaiseksi hahmoksi :O)

    Se vielä haeskellee omaa paikkaansa meillä saa nähdä minne asettuu asumaan tuo Tomera.

  12. Nina says:

    Oikein hyvää asiaa paasaat Risulintu! Minuakin takuttaa samat asiat täällä blogistaniassa, kuin mitä kerroit.

    -Mutta haleja, haleja, haleja sinulle takaisin päin! :)
    Ihania kuvia kauniista töistäsi.

  13. miiah_ says:

    Ihania kuvia! :) Haleja myöskin takaisin ja blogissani olisi sinulle jotain :)

  14. Minna says:

    tekijänoikeusasiat ovat kyllä täällä netissä sellaista harmaata aluetta eli ei kai vaan tule aina niitä ajateltua kuvia lainatessa. parempi onkin käyttää siksi omia kuvia. pari kertaa kun olen blogiin lainakuvan laittanut olen yrittänyt kyllä muistaa laittaa tiedon alkuperäisen kuvan omistajasta. onkohan sekään oikein sallittua?

    mutta mikki-kuva oli oma ja se on todellakin minun vanhasta (40 vee!!!!) keinutuolista. kunnostettiin se toivolle siten, että pestiin mäntysuovalla ja hakattiin törröttävät naulat sisälle. onhan se maalipinta aika kulunut ja halkeileva, mutta siltikin ihan kiva. on sillä jo keinuttu! miehen lapsuudesta löytyi puolestaan keltainen mikki-jakkara – siinä on vain mikin pää.

  15. Klemmari says:

    Kiitos halista ja rutistus Sinullekin!

  16. risulintu says:

    Kiitos halauksista :)

    Jokohan minäkin Minna saisin sen keinutuolini korjattua? Siinä oli joku jalka vähän rikki, että siksi korjaus taisi viivästyä. Epäilen myös, että nämä pikkuduudsonit täällä rikkoisivat koko kiikkustuolin ;) Josko jollekin isommalle tontulle siitä joskus kunnostaisi istuimen.

  17. Hanne says:

    Kiitos halauksista! Halaukset täältä takaisinpäin.

    Olen joskus omassa blogissanikin ottanut nämä tekijänoikeusasiat esille. Pian postaan uudelleen samasta aiheesta. Viimeisessä Taito-lehdessä oli artikkeli myös näistä asioista.

    Olen huomannut joissakin blogeissa tosiaankin käytettävän toisilta otettuja kuvia ihan kuin ne olisivat omia. Kohteliasta olisi ainakin mainita, kenen ne kuvat ovat ja mielellään kysyä lupa.

    Aiheellinen paasaus sinulta.