Jäädytykset “jäissä”

PITI kokeilla vielä muutamaa juttua tähän Kaisulin mukavaan jäähaasteeseen, mutta niin vain jäi ne(kin) puuhat nyt tekemättä. Vuoden ensimmäinen flunssapöpö rantautui meille reilu viikko sitten ja ensin sitä potivat lapset, vuorotellen tietenkin, seuraavaksi ukkokultani enkä minäkään siltä säästynyt. Viikonloppu meni maatessa ja nyt jaksaa olla jo muutaman hetken pystyasennossa, mutta jalat tuntuvat korvautuneen hyytelöllä ja sydänkin pamppailee oudosti. Ehkä se tästä taas pikkuhiljaa..

Koska jäähaaste loppuu kuun vaihteeseen esittelen tässä loput jo aiemmin tehdyistä jäädytyksistä. Nämä ovat nyt lumen alla piilossa ja osittain sulaneetkin, mutta onnekseni kuvasin nämä ajoissa.

Ensimmäisenä on tämä pieni kivelle istutettu enkeli. Alunperin yritin tehdä enkelin mekkoa tavallisessa pakastepussissa täyttämällä pussin vedellä ja ripustamalla solmusta pakastimen korista roikkumaan. Ajattelin, että pussista tulisi kivat mekon poimut, mutta ensimmäinen versio ei ollut ihan toivottu, joten kuvan mekko syntyi heinz -ketsuppipullon kaulaosassa.

Pieni pää on jäädytetty ilmapallossa ja siivet on tehdy sydänmuotilla. Päätä varten jäädytettävän veden saaminen ilmapalloon osottautui sangen haastavaksi tai sitten meillä oli vain liian pieniä palloja. Vaikka venyttelin palloa ensin, en saanut sen sisälle kuin lirauksen vettä. Tai kerran sain kun laitoin pallon hanan päälle, mutta Irroittaessani vesipalloa onnistuin roiskaisemaan vedet ympäri keittiötä ;) Siihen loppui se palloilu siltä erää.

Osat kiinnitetty toisiinsa ulkona, noin 5 asteen pakkasessa. Aika pian nappasivat toisiinsa (ja huopalapaseen) kiinni kun valelin vettä hiljakseen päälle.

Tämä vaaleanpunainen sydän toimittaa kaulakorun virkaa. Arvaatkos kenellä? No, sammalnallella tietenkin. Kuurainen karhuherra halusi kokeilla miltä hienona naisena olo tuntuu ja vaihtoi hetkeksi rusettinsa kaulakoruun. Halusin tässä testata miten saippuainen ja värjääntynyt huovutuksen jätevesi jäätyy. Hyvin jäätyy, mutta saippuan vuoksi sulaa normaalia nopeammin eli saippuavesi menköön jatkossakin viemäriin. Reikä on porattu jäätyneeseen sydämeen.

Tässä vielä näitä perinteisempiä kakkuvuoassa joulukuusen oksien kera jäädytettyjä koristeita heinäseipäisiin ripustettuna. Narun asettelu voisi olla hieman nätimpi ja kannataisi käyttää vaaleampaa naruakin ;)

Koska pakkasta on vielä luvattu kannattaa ehdottomasti käydä kurkkimassa Pajupirtin haastepostauksen kautta haasteeseen osallistuneiden töitä. Siellä on joukossa ihanan herkkiä ja oivaltavia teoksia, joista itse olisin halunut kokeilla mm. samantyyppistä jäätaulua kuin Sininen Enkeli blogin Lennu oli jäädyttänyt. Haluaisin onnistua myös ilmapallon täytössä ja saada pihaani samanlaisen hauraan jääpallon kuin Sasulla oli, puhumattakaan Pajupirtin valaistuista jäisistä käsistä, hui :)

Jäädytyksiä voin toki myöhemminkin jatkaa, sillä kaikki omat “jääteokset” syntyivät arkkupakastimessa. Siitä johtunee siis omien töiden läpinäkymättömyys. Tiinan EHDOTTOMASTI TALITIAINEN blogissa voitte ihailla sitten ulkona hitaammin jäätyneitä lähes lasimaisia jääkakkuja.

Vuodenvaihteessa kävin pikaisesti kirjastossa ja lukaisin siellä (olikohan se?) Kotipuutarha -lehden. Siinä oli vinkkejä lumi- ja jääkoristeiden tekoon. Erityisesti jäi mieleen lusikanpohjassa muotoillut ruusun terälehdet, joista oli rakennettu iso lumiruusu. Kurkatkaapa, kenellä tuo lehti ja lunta on. Viimeinen kuva on vanha. Toivotaan, että saisimme nauttia tästä lumesta sanotaanko nyt vaikka hiihtolomaan asti ja sitten saisikin jo kevät mullantuoksuineen tulla. Nythän tuosta tekstistä voisi ottaa kysymysmerkinkin pois.

Nauttikaa talven riemuista ja varokaa flunssapöpöjä!

This entry was posted in Haasteet, Lunta ja jäätä. Bookmark the permalink.

8 Responses to Jäädytykset “jäissä”

  1. Pajupirtti says:

    Ompahan herttainen Sinun Pikku-Enkelisi ja huovutusvesisydän. Nallukka-Hanneskin varmaan ilahtui uudesta korustaan.Ei haitta vaikka onkin pinkki. Toivottavasti Sinun lunzaböbö lähtee kun pakkaspoika heiluttelee nyrkkiään viikonloppuna. Kiva kun viittauksesi on osoitettu ihaniin jääteoksiin joita on sadellut pikkuhiljaa Jäähaasteeseen.
    Huomasitko muuten, että opin laittamaan l(inkit piiloon) Hahtuvan Ninan opastuksella tietysti. Jee.. se onnistui.

  2. Hanne says:

    Ihania jäätöitä olet tehnyt! Tosi kauniita.

    Minä en yleensä flunssia sairasta. Toivottavasti ei nytkään. Millään ei ehtisi sairastella…

    Parempaa vointia!

  3. risulintu says:

    Kiitos. Eihän tässä tosiaan olisi aikaa sängyssä maata, mutta minkäs teet. Ei auta nyt rohdot eikä ihmeaineet. Monesti minäkin sivuutan perheessä kulkevat lenssut, mutta nyt iski kunnolla. Normaaliin tapaan kunnon kuumetta minulle ei tule, mutta silti olo ihan kuin olisi jäänyt jyrän alle. Lapsilla oli yhden päivän yli 39 astetta kuumetta, seuraavana vähän nenä vuosi ja sitten olivatkin jo kunnossa. Kuume olisi varmaan hyvästä, mutta kun ei nouse niin ei nouse :(

  4. Hanneloore says:

    Todella ihania juttuja olet tehnyt:))Varsinkin tuo sydän, jossa on havuja sisällä on mieleeni! Minä myös intohimoisena puutarhaihmisenä odotan kevättä ja sitä ihanaa kevään tuoksua:))siis mudan ja maan..
    Minä myös olen täällä kipeänä..tuntuu että tänä talvena se olen aina minä, joka meidän perheestä sairastaa..

    Haluan muuten antaa sinulle tunnustuksen:)
    Kipaisepa hakemaan omasi blogistani..

    Terkuin Hanneloore

  5. Kaijaleena says:

    Jäätyösi ovat hurmaavia. Eniten pidin kuusenoksasydämestä. Mukava oli myös linkkiesi ohjaamana käydä katsomassa muiden jäätöitä.

  6. selma says:

    Ihana jääenkeli todellakin ja kivassa muotissa olet tehnyt. Ei ollut Nallesta kuvaa jääsydän kaulassa…liekö toisella sivulla, pitää etsiä :) Pikaista toipumista lentsuista. Täällä raivoaa hoitolapsissa masutauti, voi stä urakkaa :)

  7. Tinde says:

    Kivoja juttuja olet taas tehnyt.
    Tuo jääenkeli oli ihan uusi idea minulle. Pitääpä laittaa korvan taakse :)

  8. sasu says:

    Ihana tuo enkeli. Minä sain vain aikaiseksi enkelille hameen joten hieman keskeneräiseksi jäi sen teko.
    Tämä haaste oli mielestäni jäätävän ihana, tuli paljon kauniita ideoita perinteisten ämpärilyhdyn rinnalle.