Oranssin kollaasin viikko
Apr 14th, 2009 by risulintu
Kuopuksen vielä nukkuessa tarkastelin valokuvia ja otin muutamia uusia oranssia kollaasia varten. Kuvia oli sen verran paljon, että kollaaseja tuli kolme.
Ensimmäisessä on pihapiiristä löytyvää oranssia, toisessa käsitöistäni löytyviä oranssin pilkahduksia ja viimeisessä on muuta kotoa löytynyttä oranssia.











Oranssi on kaunis väri. Ihania oransseja juttuja sinulla on. Hyvä huomio tuo hintalappu ja kerma - harvemmin tulee rekisteröityä, että arjessakin on todellakin oranssia!
Tuon keskimmäisen kollaasin sammakko on aivan hurmaava! Onko se neulottu ja huovutettu? Hauska sattuma, minunkin kollaasissani on villainen kruunupäinen pehmo :-) Kettukin on suloinen.
Maria: sammakko on todellakin neulottu ja pesukonevanutettu. Ohjeen löydät tuolta Omat ohjeet -sivulta.
Hienot kollaasit. Kaikista näistä mun suosikkikuva on ensimmäisen kollaasin puoliksi auennut unikko, mutta jostain syystä tykkään eniten viimeisestä, siinä on jotenkin humorisisestikin haettu oransseja asioita kotoa.
Ihania kollaaseja. Keskimmäinen sai silmäni pysähtymään kaikkein pisimpään ja taas ihailin tuota sipulilankaa. Huovutustyösi on upeita!
Oranssi on yksi lempiväreistäni, niin kivoja kollaaseja sait aikaiseksi. Minulle tuotti hieman vaikeuksia että meneekö tämä nyt liikaa punaiseen vai keltaiseen… Tässä huomaa että ei sitä niin värillä ole väliä kunhan on oranssia :)
Kiitos kommenteistanne.
Havaitsin, että oranssin sävy vaihtelee kovasti valaistuksen mukaan. Moni oranssi asia noissa kollaaseissani näyttää kuvassa paljon punaisemmalta. Ja tietysti jokaisen silmä näkee muutenkin sävyt hieman eri tavalla.
Lämmintä ja mukavaa henkivät kollaasisi ja oranssin eri sävyt tulevat hienosti esille:)
Tosi hauskat kaikki kolme…Ihania käsitöitä olet värkännyt…sammakko ja kettu ovat hurmaavia…=)
Keskimmäinen on hienoin, kaikki kyllä ovat hienoja. Se sammakko on NIIIN ihanan sulonen!
Värikkäitä, iloisia kollaaseja löytyi täältäkin. Kivat korvikset :)
Hauskoja kollaaseja! Mulla oli vähän hankalampaa löytää moista väriä:-)
Kiitos Inkivääri, hanne, maiju ja Zilga.
Klemmari: Tiukassa oli värin löytyminen meilläkin. Sitä on juuri käsitöissä ja pihalla. Pihallakin aika vähän, sillä keltainen, oranssi ja punainen eivät ole suosikkivärejä edes siellä. Sisällä sitä löytyi kermapurkin lisäksi joistain ruokapakkauksista ja dödö-purkin kannesta. Niin ja tietysti kaikissa suihkepullojen yms. helposti syttyvien juttujen kyljestä varoitusmerkkinä. Lastenhuoneessakin sitä oli loppujen lopuksi aika vähän. Herää kysymys miksi?
Näitä kollaaseja tehdessä olen huomannut, että kotimme on loppujen lopuksi väreiltään hyvin platku ja tasapaksu. Tähän kun yhdistää uusimman villitykseni eli haaveissa on hävittää loppukin väri ja siirtyä vielä vaaleampiin (ellei jopa valkoisiin) seinäsävyihin niin kuinkahan platkuksi kaikki oikein muuttuukaan? Toki sieltä valkoisen keskeltä sitten pomppaavat kivasti esiin ne väripilkut, vaikka tyynyliinoissa. Ja niitä on onneksi edullisempi vaihtaa kun tapetteja.
Kauniita värejä ja sävyjä on niin paljon, mutta kaipa sitä haalii lähelleen niitä värejä joita jollain tavalla tarvitsee. Voisikohan olla, että kovin värikkäässä tai kirjavassa kodissa pinna kiristyisi vielä helpommin? Tämän aamun eteisen kenkäsiivousta, rapahanskojen siivousta ja imurointia ajatellen, eteisemme oikea väri voisi olla jokin mahdollisimman rauhoittava sävy, vihreä ehkä ;D
Oikein iloiset oranssikollaasit!
Kaikki tosi kivoja, appelsiinia ja tulta. Sammakko oranssissa mekossa on ihana:)
Oletpa kaivanut oranssia paljon kätköistäsi! Oranssi onkin pirteä väri. Pirteätä on nyt myös tuolla ulkona. Pakkasta suorastaan.
Hyvää kevään odotusta kuitenkin!
Kiitos kaikille kommenteista. Ulkona on tosiaan hyytävä ilma. Toivottavasti viikon loppua kohti lämpenisi.