Kommentoinnista vähäsen

Turkoosi kiikkustuoliEn ole minnekään kadonnut, mutta puhelinongelmat jatkuvat vielä. Postaan kun blogiin oli kilahdellut “kiitettävästi” vieraskielistä roskapostia. Siivoilin roskat ja muutin kommentointia sen verran, että uuden kommentoijan ensimmäinen kommentti menee nyt hyväksyntään.

Risujakin väännetään taas korennoiksi ja linnuiksi viikonlopun siivous & kuopuksen synttärirumban jälkeen. On hämärää, vettä sataa ja verstaalla on kylmä. Välihousutkin on taas kaivettu esiin. Onneksi verstaalla sentään on valot ja säteilylämmitin.

Viimeaikojen käsitöitä risutöiden lisäksi on hallinut sutihommat. Kaikki-valkoiseksi-maalauskärpänen on puraissut ja sitten vielä toinenkin “ötökkä”. Törmäsin hetki sitten Wanhattaren ihanaisessa blogissa pysähdyttävään kuvaan, jossa oli turkoosi tuoli. Lähes samanlainen kun meilläkin mummolasta saatuina on. Pakkohan sitä oli minunkin saada turkoosia maalia. Tuoli säästyi vielä käsittelystä, mutta kiikkustuoli sai värikylvyn.

Maalausoperaatio onkin sitten asia, jota kaikki eivät oikein ymmärrä. Ensin pestään maalipesulla, maalataan hartaasti ja lopuksi hiotaan maalipinta pilalle. Tykätköön ken tykkää, minä ainakin tykkään. Jonain päivänä ehkä vielä paikkailen hiontoja, mutta sitä ennen aion lämmitellä tuossa kahvikuppini kanssa kun palaan verstaalta. Ja jonkinmoista pehmustettakinkin tuo vielä kaipaa.

This entry was posted in Sutihommat. Bookmark the permalink.

8 Responses to Kommentoinnista vähäsen

  1. Lissu says:

    Ihku kiikkustuoli <3!

  2. Anne V. says:

    Minullakin on maalausprojekti vaiheessa ja vanhaan astiakaappiin pitäis päättää joku väri. Olen pähkäillyt haalean keltaisen ja turkoosin välillä. Tänään ehkä päätös syntyy, kun menen maalikauppaan. Olen myös miettinyt hionko kaapin kuluneennäköiseksi vai en, sekin varmaan pian selvinnee, kun ryhdyn töihin.
    Sitten olis vielä puusohva ja vanhoja pinnatuoleja vaikka kuinka. Mihin vaan sais nekin mahtumaan?

  3. risulintu says:

    Kiitos Lissu.

    Ei maalausurakka tähän lopu täälläkään. Seuraavaksi on vuorossa vanha vihreä puusohva. Sen maalaan valkoiseksi Empirellä, enkä varmaan hio kuluneeksi kuin korkeintaan jaloista ja käsinojasta. Siinä on niin isoja pintoja, etten luota itseeni lateksimaalarina, vaan valitsin paremmin tasoittuvan maalin. Sitten on vielä kaksi pientä tarjoitinpöytää, tuoleja, pikkupöytä ja pari mäntykaappia.

    Värivalinta on tuottanut vaikeuksia täälläkin jo ihan pelkän valkoisen osalta. Aikaisemmin maalasin tuon taloon jääneen keinutuolin vaaleansiniseksi. Valkoista mietin tietysti myös, mutta halusin huoneeseen jonkun väriläiskän. Nyt siis vuorossa turkoosi. Tuossa hirsiseinässä roikkuvassa taulussa on myös samaa savyä. Itse hirsiseinä saattaa muuttua vaaleaksi tai sitten peittyä tapetilla.

  4. Pajupirtti says:

    Muitakin kaikkivalkoiseksityyppejä tuntuu olevan paljon.Itseni luen tuohon iloiseen joukkioon myöskin. Paitsi, että aneemisuuden vastapainoksi olen ruiskinut ruskeaa, beigeä, vihreää ja roosaa piristeeksi.Jossain kotilehdessä oli laitettu sellasta sinapinkellertävääkin lisäksi beigen kanssa eikä sekään ollut hassumman näköistä.
    Tuo turkoosikin on raikas piristys ja vanha keinutuoli kaunis.
    Iloista juhannusta koko perheelle.
    Kaisa

  5. Anonymous says:

    Vai, että on se valkaistamisinto iskenyt sinnekkin… ;D Turkoosi on aivan ihana väri; erityisesti juuri turkoosinsininen! <3 Mä olen ainakin TOSI tympiintynyt noihin 80-luvun tummuneisiin paneliseiniin, joita on toi koko käytävä täysi! Joten tulevat kyllä saamaan pirteämpää & vaaleampaa väriä yllensä, kunhan joskus laajennusosa valmistuu, ja ne roinat siitä käytävältä siirtyy sinne!! Pensselit heilumaan siis:D

    Niistä hanoista; ei aavistustakaan, että mitä Italiassa maksavat, mutta sen käsityksen minä sain, että se meille ilmoitettu hinta oli jo niin paljon tingattu kuin vain voi, eli eipä niistä taida maahantuojalle paljoa jäädä -taikka sitten se maahantuojasetä pissii silmään sen hintansa kanssa.

    Meille on nyt tulossa kuitenkin tosi hieno/vähän erikoisempi hana sitten kuitenkin tuohon koppiin, ei kuitenkaan Cristinan. Pesukonehana tuli jo viime viikolla, mutta se toinen hana uupui… Stressasin koko viikonlopun, että enkö nyt saakkaan sitä, kun ei mitään mainintaa asiasta, oli vaan vedetty rahtikirjasta yli… Mutta asia selvisi sitten eilen, että eipäs sitä olekkaan Suomessa, joten tulee vasta ensviikolla.

  6. risulintu says:

    Kiitos Kaisa juhannuksen toivotuksista.

    Maalaaminen on kivaa, varsinkin valkoiseksi maalaaminen :) Meille ei tule mitään sisustuslehtiä enkä tiedä minkälaisissa virtauksissa oikeasti mennään, mutta onneksi on tämä netti ja monet ihanaiset sisustus/valkaisublogit :)

    Enkä ole tässä talossa Onhan tuo valkoinen siitä hyvä sisustusväri, että siihen saa helposti lisättyä melkein minkä värisiä piristeitä tahansa.

    Kiitos Possumamma. Minullakin on jonkinasteinen “maalaamattomien paneelien-allergia”. Parhaillaan katselen kahta mäntykaappia sillä silmällä ;)

  7. Mari says:

    Heippis! Ihana väri. Tosi kaunis. Ei voi muuta sanoa. Valkoinen on kaunista, mutta kaipaa ihan ehdottomasti jotain pieniä väripilkkuja rinnalleen:) Rauhallista juhannusta!

  8. risulintu says:

    Kiitos Mari innostuksesta ja rauhallisen juhannuksen toivotuksista.