Kuutamohommia

Valokuvatorstaissa aiheena on kuu.

Ensimmäinen mielleyhtymä minulle oli kuukuppi, mutta sitä en alkanut kuvaamaan vaikka onkin kelpo kumppani kerran kuussa.

Kuuta tulee monesti ihailtua, mutta harvemmin lähdettyä ulos kuvaamaan. Arkistojen kätköistä löysin nämä kuvat, joissa ollaan ihan kuutamohommissa.

Matka alkaa katselemalla melkein täyttä kuuta koivikon takana

Matka jatkuu kohti järven ja pienen puron rantaa..

Mummolan rannassa on risunvääntäjän aarre. Sen kaatamisessa on majavakin avustanut.

Koneavusteista risunhakua

Täysikuun valossa näkee kohtuullisesti, ainakin jos on lunta. Sen valossa voi hakea risukuorman tai viedä vaikka roskapussin. Tämä viimeinen otos onkin napattu kotipihassa “suloon” nojaten.

Kuu verhoutuu

Nyt sitten vain toivotaan pilvettömiä kuutamoöitä että lunta, mistä valo voisi heijastua,

This entry was posted in Valokuvatorstai. Bookmark the permalink.

3 Responses to Kuutamohommia

  1. Hanna says:

    Kivoja kuvia. Kylmän sävyisiä väreiltään, mutta lämpimiä tunnelmaltaan =o) t:Hanna

  2. Kauniita kuutamokuvia!
    Minulle on erityisesti jäänyt viimetalven hiihtoretkeltä mieleen eräs kuutamoilta…
    Keli oli mitä tyynin ja kuu valaisi lumen peittävät puut sanoinkuvaamattoman kauniisti. Harmiksi kamera ei tietenkään ollut matkassa.
    Näky ja tunnelma onneksi piirtyivät lähtemättömällä tavalla mieleen!

    Kiva kun olet käynyt blogissani kommenttien kera :)
    Aikataulutus se onkin haasteellinen juttu ja vaatii organisointikyvyn hallintaa (jota en varmaan koskaan opi tarpeeksi hyvin ;)…)
    Pitäisikö tonttupuuhat aloitella jo hiljalleen tammikuussa :) Siinä olisi ideaa että tonttu päivässä, josko se lievittäisi kiireen syntyä tähän loppuvuoteen?

    Työniloa!

  3. risulintu says:

    Kiitos Hanna ja Sari.

    Totta puhut Sari tuosta aikataulutuksen vaikeudesta. Vaatisi kyllä melkoista tahdonvoimaa aloittaa seuraavan vuoden jouluvalmistelut heti kun saa edellisen hoidettua alta pois. Olkoonkin kuinka ihanaa aikaa, niin kyllä ainakin itsellä tekee tammikuun puolella jo mieli laittaa tontut ja punaiset villat ainakin hetkeksi komeron kätköihin. Ehkä tuonkin oppii kun kokemusta viime hetken panikoinnista karttuu riittävästi :) Toivotaan niin.

    Avasin hetki sitten jouluradion, josko tonttupuuhat sujuisivat siten vauhdikkaammin. Ihan kivalta kuulostaa pitkän tauon jälkeen, kokeilkaapa itse
    http://www.northpoleradio.com/