Kynttilänpätkiä ja kanamunakennoruusuja
Feb 1st, 2008 by risulintu
Ekoilupostauksen lisäksi kerron vielä muutamasta viime päivien kierrätysaskartelustani. Käsi on edelleen siis senverran kipeä, etten uskalla tarttua risuihin, mutta muuta pientä kädellä olen uskaltautunut tekemään.
Sain esimerkiksi viimein uudelleensulattua ties kuinka kauan jemmaamiani kynttilänjämiä uuteen muotoon. Sydänlankakin oli “vanha”, sillä kaappien kynttiläkätköistä löytyi
monesta kohtaa katkennut kruunukynttilä, jonka sulatin myös ja otin siitä langan talteen. Langan sidoin pussinsulkijalla jäätelötikkuun, mikä puolestaan oli maitopurkin kylkeen tehdyissä viilloissa.
Sulattelin hissukseen värin kerrallaan ja lopputulos on yllättävän kaunis, sillä vaikka jämissä oli paljon valkoista niin kynttilä on ihmeen tumma. Pienen steaariinipaikkauksen joudin vielä tänään sydänlangan ympärille tekemään, kun siihen oli kynttilän jähmettyessä tullut vajoama. Hyvin palaa myös kuten kuvasta näkyy :)

Miksi tätäkään ei tullut aiemmin tehtyä? Kimmoke kynttilänpätkien hyödyntämiseen tuli nytkin ulkopuolelta, sillä kävin pitkästä aikaa piipahtamassa Puutarha.netissä ja sieltä löytyi ihana idea (vaatii kirjautumisen) tähän kierrätysaskarteluun eli sytykkeenä käytettäviin kanamunakennoruusuihin:

En tiedä onko näiden tekemisessä jokin oikea tapa, mutta kuvan 4 ruusua syntyi yhdestä 10 munan pakkauksesta suurinpiirtein näin:
- irroitin kuppiosan (missä kanamuna on) jättäen siihen reilun sentin korkuiset reunat
- revin suorasta osasta suikaletta mistä tein kukan keskustaspiraalin. Spiraalin on hyvä pysyä suurinpiirtein kupin keskellä paikallaan
- muista kuin suorista osista tein kukkaan terälehtiä ja tungin ne kupin ja keskustaspiraalin väliin (laita niin paljon, että kukka pysyy kasassa)
- laitoin pienen puolillaan vettä olevan kattilan hellalle ja sinne pari kynttilänpätkää, tässä valkoisia
- käänsin kukan ylösalaisin ja otin siitä tiukasti grillipihdeillä kiinni ja kastoin kattilaan, missä sula steariini kellui veden pinnalla.
- laitoin kukan hetkeksi huilaamaan ja käsittelin samoin muut kukat
- kastoin kukkia vesi-steariiniseokseen yhteensä 2-3 kertaa
- kuivatin kukat
- laitoin pesään puiden keskelle ja sytytin
Hienosti syttyi kakluunin pesä ja huomenna kokeilen samaa suoraan ulkoa tuoduilla puilla. Nyt puut olivat olleet kylmällä kuistilla muutaman päivän. Sytykeruusu paloi parin Tarjan (Turunen) kappaleen ajan eli luultavasti ainakin yli viisi minuuttia ja sinä aikana se sytytti lähellä olleet puut hienosti. Näitä teen varmasti lisää ja kokeilen muunkin väristä steariinia “pinnoitteeksi”. Ties vaikka rasittaisin näillä vielä jotain läheisiänikin, varokaa vain ;)
Näihin lämpöisiin tunnelmiin lopettelen raporttini tällä kertaa täältä “pesästä”. Ihanaa viikonloppua kaikille!









Kuulostaa aika kokeiltavalta jutulta. Vallan jos itse joudun jotain sytyttelemään tarvitaan kaikki maailman avut…
Mie tein näitä jo pikkulikkana, kun mummu oli töissä hautausmaalla/kappelilla, josta jäi muutaman kerran käytetyt valkoiset kirkkokynttilät aina roskiin heitettäväksi. Pelastettiin ja tuotettiin kymmenittäin uusiokynttilöitä. :o)
Tulipa hienonvärinen jämäkynttilä! ja ruususi ovat tosi nättejä.
Heissan!
Kiitos kommentoinnista! Olen tässä sairastellut flunssaa, niin etten ole jaksanut koneelle paljoa raahautua.
Vastavierailulla sivuillasi voin todeta, että sinulla on mielettömän kauniita ja innostavia juttuja. Tuo kynttilä homma täytyy painaa mieleen ja minäkin haluaisin oppia tekemään sellaisen risupukin. Näin myös korkkikranssin. Itse olen kerännyt korkkejä taulunkehyksiä ajatellen, tosin näin juomattomalle se on aikaa viepää puuhaa.
Iloa ja innostusta sinun talveesi!
Kiitos kun jaoit tämänkin idea kanssamme! Jos saisikin mökkituliaisia tehtyä kesää varten!
tarkennus vielä siis kananmunakennoruusujen idean :)
Nuo ruusut oli hienoja. vaikka mökkituliaisiksi juuri sopivia, kauniita mutta käytännöllisiä ja käytettäväksi tarjoitettuja. Pitää ehdottomasti kokeilla. Kiitos taas hyvästä ideasta!
Toivottavasti saat kätesi kuntoon pian!
Kiitos, ihana idea! Kerran multa jo yksi täti kyseli että osanako neuvoa tuollaisten sytytysruusujen tekoa, oli saanut lahjaksi ja tahtoi tehdä lisää… enkä mä ollut ikinä tuollaisesta kuullutkaan…. nyt olen ja kokeilen millaisia tulee!
Harmi kun just vein sylillisen munakennoja roskiin kun aikani säästin ja sit päätin etten tarvii niitä missään :))) Mutta onneksi meillä käytetään paljon munia ja niitä tylee nopsaan aina lisää!
Kynttilän jämät ja ullakolta vanhat värkit on nyt kyl heti haettava esille! Kiitos oivasta ideasta!
Tämä idea on hyvä teimme Martojen kanssa näitä joulumyyjäisiin ja menivät hyvin kaupaksi.
Hienot ruusut! Eihän noita raaski polttaa:-)
Ihana idea! Itselläni on jemmassa useamman vuoden kynttilänjämät joista olen aikonut jo pitkään valaa raitakynttilöitä. En vain ole uskaltautunut askartelukauppaan sydänostoksille koska tunnetusti sinne tahtoo hujahtaa aina rahaa liiankin kanssa. Taidanpa alkaa siis leipomispuuhiin jotta saan tehtyä noita kauniita ruusuja. Mikäpäs tosiaan parempi tuliainen kuin tuollainen kaunis käyttötavara!
Testasin muuten noita sytykeruusuja tänään juuri ulkoa katoksesta haettujen puiden kanssa ja hyvin (rätisten) syttyivät vaikka olivat osa todella kostean oloisia. Eli täytyy ehdottomasti tehdä noita lisää :) Kokeilkaahan tekin.
Kauniita ovat ruusut! Ostin vastaavanlaisia pari vuotta sitten tuolta Jaalan suunnalta. En ole raskinnut polttaa vielä. Nakottavat takan reunalla vielä. Aattelin, että teen myös niitä itse, mutta poltin kennot sinänsä. Kiitoksia, nytpä taidan taas keräillä kennot kesää varten tuliaisiksi.
Heippa pitkästä aikaa! Tosi kiva idea tuo sytykeruusu. Pitkäatä aikaa innostuin minäkin taas askartelemaan, kiitos kuuluu sinulle :) Tämä mahan kasvatus on aika energiaavievää hommaa kun on tuo kaksi-vuotias ikiliikkuja paimennetavan :) Kuusi ruusua odottelee jo steriini kuorrutusta, mutta kerrotko vielä että miten sen steriinin sulatit, kynttilän teko ja steariinin sulatus on mulle ihan uusi juttu. Kattilaan kynttilän pätkien lisäksi siis myös vettä?
Korjasin tuota postaustani vähän selvemmäksi tuon kattila-asian tiimoilta eli homma meni siis suurinpiirtein näin: ensin pieni kattila puolilleen vettä, sinne pari kynttilänpätkää, kiehutetaan kunnes steariini sulaa ja sitten kastellaan noita ruusuja sinne kerran pari.
Punaisella tuoksukynttilän jämällä tuli todella kauniita ja huumaavan tuoksuisia ruusuja :) Seuraavaksi tekeytyy satsi keltaisia ruusuja. Nyt täytyykin alkaa tarkkailla kananmunatiskiä ihan uusin silmin, sillä eikös siellä ole ainakin myös vaaleanpunaisia kennoja.
Aivan ihania ruusuja! Tämä sinun risuinen pesäsi on aina takuuvarma inspiraationantaja. Kiitos!!!
Ehdottomasti näitä sytykeruusuja pitää koittaa tehdä. Kesäksi tosi kivoja viemisiä =)
Hei Risulintu,
Ekoelämä on vaikea laji, ja aina voi kehittyä, kun saa lisää tietoa. Anna niitten polttopuitten olla sisällä kuivahtamassa ainakin vuorokausi ennen sytytystä; vähennät aiheuttamiasi pienhiukkaspäästöjä merkittävästi. Lisätietoja oppaasta Savumerkit-opas puun pienpolttoon.
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=22744&lan=fi
Hieno idea tuo sytykeruusu, pitääpä kokeilla! Eksyin sivullesi hakemalla kynttilänteko ohjeita, mutta nytpä sain muutakin askarreltavaa, kiitos!
[...] komeilevat möykyt esittävät ruusuja, tarkemmin ilmaistuna ne ovat sytykeruusuja. Törmäsin sytykeruusu-ideaan viime syksynä ja säästin kaapin perälle pari 10 munan rasiaa tätä ajatellen. Tarkoitus oli [...]